Kategoria: Blogi

  • Turvataan edes leipä

    Turvataan edes leipä

    Suomen hallitus kokoontuu ensi viikolla kehysriiheen. Kehysriihessä on pohdinnassa myös yrittäjille koronatilanteeseen säädetyn työmarkkinatuen jatko. Nyt jo pariin kertaan jatkettu tukimuoto on voimassa 30.6.2021 asti, ja vahvasti viestitämme hallitukselle, että tässä kohtaa voisi painaa jatkoon -nappulaa vuoden loppuun asti.

    Yrittäjät ovat voineet saada Kelan maksamaa työmarkkinatukea tulojen vähetessä ilman, että yritystoimintaa on edellytetty lopetettavaksi. Tämä on pelastanut kymmeniä tuhansia yrityksiä, jotka olisivat elinkelpoisia ilman koronaa. Etuutta sai viime vuonna 44 000 yrittäjää.

    Yrityksen lopettaminen on yrittäjälle raju liike. Kuukausien epävarmuuden, toivon ja pettymysten jälkeen yrittäjä ei todellakaan ole seuraavana päivänä täynnä tarmoa ja valmiina nappaamaan ensimmäistä työkkärissä vapaana olevaa työpaikkaa. Yrityksen lopettaminen tuo mukanaan tyhjyyden, jopa elinikäisen merkityksellisyyden katoamisen ja pahimmassa tapauksessa valtavan velkataakan. Siksi meidän tulee tehdä kaikkemme, että yritykset pysyisivät pystyssä kriisin yli. Työmarkkinatuen jatkaminen on erinomainen lääke tähän.

    Työmarkkinatuen määrä on noin 730 €/kk ja se on valtion rahoittama. Jos vaikkapa 30 000:lle yrittäjille jatkettaisi etuuden maksua heinäkuusta vuoden loppuun, olisi menoerä rapiat 130 miljoonaa euroa. Jos tämä porukkaa etuuden loppumisen jälkeen joutuisi tilanteeseen, että yritystoiminta on pakko lopettaa, jotta saisi edes työttömyyskorvausta, olisi lasku valtiolle samasta porukasta edelleen samat 130 miljoonaa euroa. Mikäli yrittäjä on Yrittäjäkassan jäsen, saisi hän ansiopäivärahaa, mutta valtionosuuden jälkeinen osuus maksetaan kassan varoista, joten se ei lisää valtion kuluja.

    Me työttömyyskassassa tiedämme, että kerran yritystoimintansa lopetettuaan yrittäjä ei hevin ryhdy uudelleen yrittäjäksi. Työttömyysjaksot pitenevät, ja tämän välttämiseksi työmarkkinatuen jatko olisi keskeinen keino saada yrittäjät yli sen ajan, kun kassa alkaisi taas kilistä reippaammassa tahdissa. Yksikään yrittäjä ei ehdoin tahdoin halua tukia, vaan toivoo että business pelittää ja tulot perustuvat kassavirtaan. Työmarkkinatuki varmistaisi sen, että yrittäjällä riittäisi leipä pöytään, mistään juustosta tai makkarasta ei ole puhettakaan.

    Keväisin terveisin,

    Merja Jokinen

    kassanjohtaja

    Yrittäjäkassa

  • Työmarkkinatuki kannattelee yrittäjiä

    Työmarkkinatuki kannattelee yrittäjiä

    Maaliskuun alussa tekemämme kyselyn mukaan jäsenistämme 35 % on hakenut Kelasta työmarkkinatukea koronakriisin aikana. Valtakunnallisesti etuuden saajia on ollut reilut 40 000. Tämä kertoo siitä, että tukimuoto on vastannut tarkoitustaan hyvin ja asialla on valtava yhteiskunnallinen merkitys.

    Tällä viikolla saatiin vahvistus, että työmarkkinatuen maksamista jatketaan 30.6.2021 asti. Hyvä niin. Samalla herää ajatus, että miten yrittäjät mahtavat jaksaa ja kuinka paljon firman kassaa on pumpattu tyhjäksi, eli löytyykö voimavaroja ja mahdollisuuksia yritystoiminnan jatkamiseen, kun tukikausi loppuu? Tai taklaako rokote ja aurinko koko koronatilanteen ja kaikki suomalaiset hullaantuvat kulutusjuhlasta kesän korvalla, jolloin yrittäjälle kenties koittaisikin uusi kultakausi?

    Varmaan liikutaan näiden kahden ääripään välillä ja totuus istahtaa jonnekin keskiväliin. Mutta ihan aiheellista olisi miettiä, että työmarkkinatuen maksamista jatketaan vielä hieman pidemmälle, mielellään vuoden loppuun asti, jotta yrittäjillä olisi mahdollisuus palautua, toivottavasti edessä olevaan, normaaliaikaan. Meillä kaikilla alkaa olla energia- ja vitamiinivarastot aika lailla lopussa vuoden kestänyttä poikkeustilaa, joten henkisten voimavarojen palautumiselle on tärkeää antaa aikaa, jotta yritystoimintaa pystytään jatkamaan täydellä teholla.

    Yrittäjät ovat tehneet valtavia ponnistuksia yritystoimintojensa muokkaamiseksi ja uusien toimintaedellytysten löytämiseksi. Kuormitus on ollut ainutlaatuista ja samalla muistuttaisinkin yrittäjiä antamaan itselleen tunnustusta. Suomi on pysynyt pystyssä paremmin kuin moni muu maa, ja yrittäjillä on siinä ollut ihan keskeinen merkitys. 

    Hyvää kevään jatkoa! 

    Merja Jokinen

    kassanjohtaja

    Yrittäjäkassa

  • Kassan palvelukyky kesti koronan ensimmäisen vuoden

    Kassan palvelukyky kesti koronan ensimmäisen vuoden

    Talouden ja työllisyyden odotetaan kääntyvään parempaan suuntaan sillä hetkellä, kun tarpeeksi moni on saanut piikin olkavarteen. Viime päivien uutiset ovat heikentäneet uskoa ja sitkeyttä sietää tilannetta, ja olisi ensisijaisen tärkeää, että Suomi ja EU tekisivät enemmän asian eteen kuin julkisuudessa näkyy.

    Yrittäjäkassa selviytyi vuodesta 2020 hyvin. Lisäsimme henkilöresursseja heti keväällä ja varauduimme etuusmaksatuksen nousuun. Yrittäjille muokatut tukimuodot kuitenkin auttoivat jäsenkuntaamme, eikä yrityksiä lopetettu suuria määriä. Keskeiset jäsentemme käyttämät tuet olivat 2000 euron yksinyrittäjätuki sekä Kelan maksama työmarkkinatuki.

    Maksoimme etuuksia lopulta 1657 jäsenellemme, kun edellisenä vuonna etuutta sai 1594 jäsentä. Kuukausitasolla etuuksia maksettiin tammikuussa 734 jäsenelle ja joulukuussa 976 jäsenelle. Teemme vielä laskelmia työttömyysjaksojen pituudesta, mutta jaksot ovat selvästi pidentyneet edellisvuodesta.

    Etuuksia maksettiin noin 14,6 miljoonalla eurolla, kun taas edellisvuonna 12,8 miljoonalla, kasvua oli 14 %.

    Jäsenmäärä kasvussa

    Kun koronatilanne maaliskuussa alkoi, saimme varsinaisen jäsenvyöryn ja kassaan liittyi 650 jäsentä, kun vuoden keskiarvo oli 430 liittynyttä jäsentä kuukaudessa. Kaiken kaikkiaan kassaan liittyi 5000 uutta jäsentä, mikä on paras tulos ns. uusien ehtojen tultua voimaan vuonna 2015, jolloin liittymiseen edellyttävä YEL-työtulon alaraja nousi merkittävästi. Nyt jäsenmäärä alkaa lähennellä 31 000 jäsentä.

    Yrittäjät huomasivat, että menestyminen yritystoiminnassa ei ole vain heistä itsestään kiinni, vaan ulkoisilla tekijöillä voi olla dramaattinen vaikutus. Samaan aikaan kassajäsenyys päättyi noin 4500 jäseneltä. Merkittävimmät syyt kassasta eroamiseen olivat palkkatöihin siirtyminen ja eläkkeelle jääminen.

    Kaiken kaikkiaan kassan tunnettuus on selvästi parantunut, ja Yrittäjäkassan on hyvä jatkaa toimintaansa eteenpäin. Vuosi 2021 näyttää sumuiselta, mutta olemme varautuneet suureenkin työttömien määrän kasvuun. Eilen saimme kuulla iloisen uutisen: yrittäjien väliaikaisen työmarkkinatuen maksamista jatketaan kesäkuun loppuun saakka.  Me pitäisimme tärkeänä, että myös yksinyrittäjän tuki tulisi uudelleen haettavaksi.

    Koko kansakunta alkaa väsähtämään ja tilanne tuntuu sietämättömältä. Yrittäjien kuuleminen ja valtiovallan toimet ovat keskeisiä ja enemmän pitäisi tapahtua. Me kaikki yrittäjäasioiden kanssa toimivat pyrimme kaikin keinoin vaikuttamaan, että yritykset saataisi pysymään pystyssä. Samaan aikaan, te yrittäjät ympäri Suomea, pitäkää yhtä ja tukekaa porukoitanne ja yhteisöjänne, sillä on iso merkitys jokaisen jaksamisessa!

    Tsemppiä tähän vaikeaan tilanteeseen,

    Merja Jokinen

    kassanjohtaja

    Yrittäjäkassa

  • Yrittäjä – jaksa vielä!

    Yrittäjä – jaksa vielä!

    Ikävä koronakriisi piinaa ja pitkittyy edelleen samalla kun rajoitustoimia lisätään. Koronatilanteen uudelleen kiihtymisen seurauksena yrittäjät ovat entistäkin kuormittuneempia. Yritystoiminnan taloudellisen tilanteen lisäksi monet ovat huolissaan omasta ja lähimmäisten terveydestä. Samalla väsymys ja turhautuminen jatkuvasti vaihtuviin ja tiukentuviin rajoituskäytäntöihin nostavat päätään.

    Samaan aikaan koronarokotteita kehitetään ja tutkitaan huikealla vauhdilla. Alustavat tiedot rokotteista ja niiden tehosta vaikuttavat lupaavilta. Nyt jännitämme miten yrittäjät ja yritykset pärjäävät pandemia-ajan yli.

    Yrittäjien taloudellisen tilanteen helpottamiseksi säädettiin keväällä pikaisesti laki väliaikaisesta työttömyysturvaoikeudesta. Lain säätämisen ansiosta yrittäjien on ollut mahdollista saada Kelan maksamaa väliaikaista työmarkkinatukea ilman yritystoiminnan lopettamista. Lain voimassaoloaikaa ollaan nyt pidentämässä maaliskuun loppuun saakka. Uskon että tällä on keskeinen merkitys monelle yrityksellä ja sen avulla yritystoiminnan jatkuminen saataisi turvattua kesään asti. Kun kesään päästään, niin kaikkien arvioiden mukaan tilanne alkaisi kääntyä parempaan suuntaan, joten nyt tarvitaan aimo annos tsemppihenkeä ja jaksamista vielä puolisen vuotta.

    Kassan jäsenten työttömyys on kasvanut kohtuullisesti. Selvästi havaittavissa on se, että jäsenten työttömyysjaksot ovat pidentyneet pandemia-aikana. Odotamme etuusmaksatuksen kasvavan myös ensi vuonna. Tästä johtuen Yrittäjäkassan jäsenmaksua nostetaan hiukan ensi vuodelle. Nyt jäsenmaksu on 2,1 % vakuutustason 5800 euroa ylittävältä osalta. Ensi vuonna se on 2,3 %. Tavoitteemme pidemmällä aikavälillä on, että jäsenmaksu palautuisi 2 %:iin tai jopa sen alle.

    Tsemppiä tähän vaikeaan tilanteeseen,

    Merja Jokinen

    kassanjohtaja

    Yrittäjäkassa

  • Yrittäjäkassa varmistaa jäsentietojen salauksen

    Yrittäjäkassa varmistaa jäsentietojen salauksen

    Tietomurtokeskustelu osoittaa tietojärjestelmien haavoittuvuuden ja salaamisen kriittisen tärkeän merkityksen. Myös me työttömyyskassassa ylläpidämme rekisteriä, jossa on jäsentemme salassa pidettäviä henkilötietoja. Pelkästään työttömyyskassan jäsenyys on jo sinällään salassa pidettävää tietoa.

    Jäsentemme yksityisyys on kaikessa toiminnassamme keskeisen tärkeä asia, noudatamme viranomaistehtävää hoitavana tahona esim. EU-tietosuoja-asetusta, Suomen tietosuojalain edellyttämää hyvää tietojen käsittelytapaa ja tietojen suojaamista koskevia säännöksiä ja pidämme huolen, että käsittelemme jäsentemme henkilötietoja aina turvallisella tavalla. Edellytämme myös, että palveluntarjoajamme ovat sitoutuneet ja sertifioineen tietojärjestelmät tietoturvallisiksi.

    Työttömyyskassa tarvitsee jäsenten henkilötietoja ja työttömyyteen liittyviä tietoja, jotta etuuksia voidaan maksaa lakien ja määräysten mukaan, eli tietoja on kerättävä. Varmistamme kaikin keinoin, että toimintamme on varmistettua joka osa-alueella. Kassan palvelut tuotetaan ja kehitetään Suomessa, ylläpito tapahtuu Suomessa ja Pohjoismaissa. Tietoturvallisuutta kehitetään koko ajan ja se on Yrittäjäkassassa jatkuva prosessi.

    Tällainen Vastaamo-keissi herättää meissä kaikissa epäluuloa, että onhan tietoni varmasti turvassa. Ja entä jos se hakkeri onkin askeleen edellä, mitä sitten? Vaikka tähän asti ei järjestelmiimme ole tehty tietomurtoja, niin onko se tae, ettei niin voisi joskus käydä?

    Jäsenemme voivat olla turvallisin mielin. Tietojärjestelmissämme olevat varmisteet, salausprotokollat ja kirjautumistavat perustuvat vahvaan ja korkean tason suojautumiseen. Tietosuojamme varmistamisesta voi lukea tarkemmin näillä sivuilla olevasta Tietosuojaselosteesta.

    Jatketaan turvallista yhteistyötä

    Merja Jokinen

    kassanjohtaja

  • Yrittäjiä koetellaan nyt kovalla kädellä

    Yrittäjiä koetellaan nyt kovalla kädellä

    SYT-kassa on saanut lukuisan määrän yhteydenottoja jäseniltään, kun yrityksen taloudellinen tilanne koronavirukseen liittyen huononee. Tilanne on muuttunut nopeasti päivä päivältä ja Suomi sulkeutuu vauhdilla. Elämme ennenkokemattomassa tilanteessa.

    Yrittäjille lähettäisimme nyt viestiä, että vaikka tilanne tuntuu epätoivoiselta, niin älkää jääkö yksin tai älkää jättäkö laskuja avaamatta. Ottakaa yhteyttä velkojiin ja katsokaa jos saatte sovittua maksuaikaa. Ymmärrystä löytynee, koska me olemme koko Suomi tässä yhdessä, eikä kenenkään etu ole se, että yrityksen menevät konkurssiin. Pankit jo suunnittelevat erilaisia ratkaisuja, kuten lainojen lyhennysvapaat yms, joten olkaa heti yhteydessä omaan pankkiinne (myös esim. vakuutusyhtiöön), jotta asioissa päästään eteenpäin.

    Toinen tärkeä yhteyspiste on Yritys-Suomen talousapu, jonka yhteystiedot löytyvät suomi.fi -sivustolta.

    https://www.suomi.fi/uutiset/suomi-fi-tarkein-neuvo-taloushuolia-kohdanneelle-yrittajalle1.

    Me SYT-kassassa teemme voitavamme. Työttömyysturva on lakisääteinen etuus ja sitä maksetaan tilanteissa, jolloin yritystoiminta on lopetettu. Yrityksen lopettamisen käsite työttömyysturvassa riippuu yritysmuodosta ja kokonaisuudesta.  Lisää tietoa löytyy näiltä sivuiltahttps://syt.fi/yrittajan-tyottomyysturva/ ja meille voi myös soittaa tai lähettää viestiä ja selvittää omaa tilannettaan.

    Tässä kohdassa me pyrimme kaikin keinoin varmistamaan kassan toimivuuden niin, että työttömät jäsenemme saavat etuutensa. Henkilökunnan kanssa on sovittu pelisäännöt, jotta varmistamme miten teemme kaikkemme, ettei epidemia leviä ja henkilökunta pysyy terveenä ja työkykyisenä.

    Toivotaan yhdessä, että tämä perjantai 13. päivän paha uni loppuu mahdollisimman pian ja voimme jatkaa normaalia elämää!

    Olette jokainen jäsenemme ajatuksissamme.

    Merja Jokinen,

    kassanjohtaja

    SYT