Kevytyrittäjyys ei ole peikko

test

Kevytyrittäjyys eli laskutusosuuskuntien kautta tehty työ on täyttänyt työttömyysturvassa yrittäjä-määritelmän vuoden 2016 alusta lähtien. Muutos on aiheuttanut huolta etenkin pienimuotoisten toimeksiantojen kohdalla, jotka lähtökohtaisesti ovat jatkossakin sivutoimista yritystoimintaa, mutta mietitäänpä mitä hyötyä muutoksesta voi olla.
Laskutusosuuskuntien kautta tehdään myös muuta kuin pienimuotoista työtä. Erään osuuskunnan edustajan mukaan heidän kauttansa työllistyvien keskiansio on 30 000-40 000 euroa vuodessa. Nyt he voivat vakuuttaa itsensä yrittäjän eläkevakuutuksen YEL:n kautta ja työstä kertyy sitten eläkettä. Samoin he voivat liittyä yrittäjän työttömyyskassaan ja saada oikeuden ansiopäivärahaa, mitä oikeutta heillä ei aiemmin ole ollut.
Aiemmin ansiopäivärahaa ovat saaneet ne, joilla päivärahaoikeus on kerrytetty joko palkkatyöllä tai yritystoiminnalla ennen laskutusosuuskunnan kautta työllistymistä, ja ansiopäivärahaa on voitu maksaa siihen perustuen, mikäli päivärahapäiviä on jäljellä.
Nyt kannustaisinkin kevytyrittäjiä ottamaan itselleen YEL-vakuutuksen ja liittymään yrittäjien työttömyyskassaan SYT:iin. Päivärahaoikeuden voi saada 15 kuukauden jäsenyydellä ja yrittäjyydelllä.
15 kuukauden jälkeen kassa voi maksaa päivärahaa toimeksiantojen välisiltä ajoilta. Päivärahan maksaminen edellyttää, että kevytyrittäjänä työskentelevä ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon ja hän lakkauttaa YEL-vakuutuksen työnhaun ajaksi. Päivärahakauden aikana voi etsiä uusia toimeksiantoja ja työtehtäviä, ja kun sellaisen saa, niin YEL-vakuutus tulee laittaa taas uudelleen voimaan.
Muutos on hyvä askel siihen suuntaan, että kaikki erilainen työ on vakuutuksenalaista työtä ja se kerryttää niin eläke- kuin ansiosidonnaista työttömyysturvaoikeutta.
Talvisin terveisin,
Merja Jokinen
Kassanjohtaja

Yrittäjän työttömyysturvaan parannuksia 1.1.2016

test

Työttömyysturvalakiin tuli muutoksia 1.1.2016 lähtien. Lakimuutokset vaikuttavat muun muassa niiden henkilöiden tilanteeseen, joita on aiemmin pidetty yritystulon pienuuden vuoksi omaa työtä tekevinä.
Yrittäjäksi katsominen ei enää edellytä sitä, että henkilö on velvollinen ottamaan yrittäjän eläkelain tai maatalousyrittäjän mukaisen vakuutuksen. Jatkossa yrittäjänä pidetään myös henkilöä, joka tekee ansiotyötä olematta työ- tai virkasuhteessa (esim. Freelancer ja laskutusyhteisöjen kautta tehtävä työ). TyEL-vakuutetut yrityksen osaomistajat ja yrittäjän perheenjäsenet ovat edelleen työttömyysturvassa yrittäjiä.
Omana työnä pidetään jatkossa lähinnä sellaista työtä, jota ei tehdä ansiotarkoituksessa.
Yrittäjän työssäoloehtoa kertyy yrittäjäkassassa lakimuutoksen jälkeenkin vasta, kun YEL-/MYEL-vuosityötulo on vähintään 12 420 € / v (2016). TyEL-vakuutetun yrittäjän perheenjäsenen ja yrityksen osaomistajan työssäoloehtoa kerryttävän palkan pitää olla vähintään 1035 €/kk (12 420 €/v).
Yrittäjämääritelmän muutos ei vaikuta kuitenkaan siihen, kuka voi liittyä yrittäjien työttömyyskassaan.
Kts. Kuka on yrittäjä työttömyysturvassa https://syt.fi/jaseneksi/kuka-voi-ottaa-tyottomyysvakuutuksen/
Parannus yksityisen elinkeinonharjoittajan työttömyyden edellytyksiin
Yksityisen elinkeinonharjoittajan yritystoiminta katsotaan jatkossa lopetetuksi myös, kun:
1) tuotannollinen ja taloudellinen toiminta on työnhakijan luotettavana pidettävän ilmoituksen mukaan päättynyt tai muuten on ilmeistä, ettei toimintaa enää jatketa; ja
2) henkilö on luopunut mahdollisesta yrittäjän eläkelain tai maatalousyrittäjän eläkelain mukaisesta eläkevakuutuksesta.