Nyt kannattaa kokeilla yrittäjyyttä

test

Vuoden alusta tulleen lakimuutoksen myötä työtön voi kokeilla uutta yrittäjyyttä huoletta neljä kuukautta ilman pelkoa työttömyysetuuden menetyksestä. Tähän asti yritystoiminnan aloittaminen on pääsääntöisesti katsottu päätoimiseksi, ja työttömyysetuuden maksaminen on loppunut heti kun yritystoimina on aloitettu.
Lakimuutoksen mukaan yritystoiminnan pää- tai sivutoimisuutta ei arvioida ensimmäisen neljän kuukauden aikana. Eli yritystoimintaan käytetty aika tai tulot eivät ole este työttömyysetuuden maksamille. Kun yritystoiminnasta saa tuloja, ne huomioidaan työttömyysetuuden maksamisessa sovitellun päivärahan sääntöjen mukaan.
Lisäksi työttömyysturvan aktiivimallin mukaisen aktiivisuusedellytyksen voi myös täyttää toimimalla yrittäjänä.  Yrittäjillä aktiivisuusedellytys täyttyy, jos yritystoiminnasta on tuloa 241,04 euroa 65 maksupäivän aikana.
Mitä tapahtuu neljän kuukauden kuluttua?
TE-toimisto arvioi yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuuden neljän kuukauden kuluttua kuten se aiemmin arvioitiin yritystoiminnan alkaessa. Mikäli yritystoiminta katsotaan päätoimiseksi, työttömyysetuuden maksu lakkaa. Mikäli se todetaan sivutoimiseksi, voidaan edelleen maksaa soviteltua päivärahaa.
Ja tämä on se hetki, jolloin yritystoiminnan voi lopettaa, mikäli näyttää siltä ettei se kannata. Tällöin yrittäjä saa edelleen vanhaa työttömyyskorvausta, ellei sen saamiselle ole muita esteitä.
Vaikka neljä kuukautta on lyhyt aika, niin jonkinlaisen tuntuman yritystoiminnan potentiaalista jo näkee. Tämä on myös hetki, jolloin voi aidosti siirtyä päätoimiseksi yrittäjäksi, ottaa YEL-vakuutus vähintään 12 576 euron vuosityötulolla ja liittyä SYT-kassan jäseneksi, ja hakea vaikkapa TE-toimiston myöntämää starttirahaa.
Työttömyysturvajärjestelmän perisyntinä on ollut juuri yritystoiminnan aloittamiseen liittyvä jäykkyys, mikä on saanut aikaan sen, ettei yrittäjyyttä uskalleta kokeilla etuuksien menetyksen pelosta. Ja koska aloittava yrittäjä ei saa yritystuloa heti niin taloudellinen epävarmuus on ollut liian suuri uhka. Tämä lakimuutos on kannustava, ja vastaa aiempaan epäkohtaan.
Kun kaikki taloudellinen aktiviteetti on nyt nousussa, niin yhä useamman työttömän kannattaa miettiä omaa osaamistaan ja ryhtyä rohkeasti kokeilemaan, josko sille löytyisi kysyntää ja markkinoita. Yrittäminen vaatii aina rohkeutta ja riskinottokykyä, töitä pitää tehdä paljon ja omaa tuotettaan ja osaamistaan pitää markkinoida ja myydä. Loppupelissä asiakkaat kuitenkin päättävät, halutaanko juuri Sinun myymääsi tuotetta tai palvelua.
Lakimuutos koskee lähtökohtaisesti uutta yritystoimintaa, joka on aloitettu 1.1.2018 tai sen jälkeen. Lisätietoja voi kysy TE-toimistoista
Tammikuisin terveisin,
Merja Jokinen
kassanjohtaja
SYT
 
 

Vuoden alusta tulleen lakimuutoksen myötä työtön voi kokeilla yrittäjyyttä huoletta neljä kuukautta ilman pelkoa työttömyysetuuden menetyksestä. Tähän asti yritystoiminnan aloittaminen on pääsääntöisesti katsottu päätoimiseksi, ja työttömyysetuuden maksaminen on loppunut heti kun yritystoimina on aloitettu.

Liikkuvuusavustus laajenee, ansiopäivärahaa yrittäjyyden alkukuukausina 

test

Eduskunta on hyväksynyt liikkuvuusavustusta ja yritystoimintaa koskevat hallituksen esittämät lakimuutokset työttömyysturvaan. Vuoden 2018 alusta lukien liikkuvuusavustusta voidaan maksaa myös alle 18 viikkotunnin osa-aikatyöhön sekä työsuhdetta edeltävään koulutukseen. Työttömän yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuutta arvioidaan jatkossa vasta 4 kuukauden kuluttua yritystoiminnan aloittamisesta.

Liikkuvuusavustuksen tarkoituksena on kannustaa ottamaan työtä vastaan pitkän matkan päästä eli korvata työmatka- ja muuttokuluja. Se on peruspäivärahan suuruinen (32,40 euroa päivässä vuonna 2018). Liikkuvuusavustusta maksetaan enintään viideltä päivältä viikossa.
Liikkuvuusavustus laajenee vuoden 2018 alussa niin, että avustusta voi muiden edellytysten täyttyessä saada myös alkavaan työhön liittyvän koulutuksen perusteella. Laki ottaa näin vastedes huomioon tilanteet, joissa työtön aloittaa työhön liittyvän koulutuksen tai muuttaa koulutukseen osallistumisen vuoksi ennen varsinaisen työsuhteen alkamista. Liikkuvuusavustusta voidaan maksaa ensin koulutuksen ja sen jälkeen työsuhteen perusteella.
Liikkuvuusavustusta voi vuoden alusta lukien saada myös sellaiseen osa-aikatyöhön, jossa työaika on alle 18 tuntia viikossa. Osa-aikatyöhön liikkuvuusavustusta maksetaan tehdyiltä työpäiviltä. Liikkuvuusavustusta ei voi saada enimmäiskestoa pidemmältä ajanjaksolta, vaikka etuutta maksettaisiin vain yksittäisiltä päiviltä.
Perheellisillä liikkuvuusavustuksen taso nousee ensi vuonna, sillä etuuteen voidaan vuoden alusta lukien maksaa lapsikorotusta ansiopäivärahan tapaan. Liikkuvuusavustukseen voivat lisäksi kaikki ensi vuoden alusta lukien saada korotusosan, mikäli työpaikka tai työhön liittyvän koulutuksen järjestämispaikka sijaitsee yli 200 kilometrin päässä asuinpaikasta tai muuttoa edeltävästä asuinpaikasta. Korotusosa työmatkan pituuden perusteella on 4,74 euroa päivässä (vuoden 2017 taso).
Liikkuvuusavustuksen hakijaa helpottaa se, että etuutta voi vuoden 2018 alusta lukien hakea myös koulutuksen tai työn jo alettua. Tähän asti liikkuvuusavustusta on tullut hakea ennen työsuhteen alkamista. Jatkossa liikkuvuusavustuksen hakemista koskee sama 3 kuukauden määräaika kuin ansiopäivärahaa.

Alkavan työn kesto vähintään Liikkuvuusavustusjakson enimmäiskesto
2 kk 30 päivää
3 kk 45 päivää
4 kk 60 päivää

Liikkuvuusavustuksen saamisen edellytykset: https://syt.fi/jos-jaat-tyottomaksi/liikkuvuusavustus-1-1-2017-alkaen/

Ansiopäivärahaa yrittäjyyden alkukuukausina

Työttömänä aloitetun uuden yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuutta ei vuoden 2018 alusta lukien arvioida neljän ensimmäisen kuukauden aikana yritystoiminnan aloittamisesta. Työtön voi näin ollen jatkossa saada ansiopäivärahaa ainakin neljän kuukauden ajan yritystoiminnan aloitettuaan. Yritystoiminnan tulot vähentävät ansiopäivärahan määrää sovittelua koskevien säännösten mukaisesti. Jos yritystoiminta katsotaan neljän kuukauden jälkeen sivutoimiseksi, voidaan ansiopäivärahaa edelleen maksaa. Päätoimiseksi yrittäjäksi katsotun oikeus ansiopäivärahaan lakkaa.
Uusi neljän kuukauden päivärahamahdollisuus koskee työttömänä aloitettua yritystoimintaa, joka alkaa aikaisintaan 1.1.2018 tai sen jälkeen. Yritystoiminnan aloittamisesta tulee ilmoittaa TE-toimistoon heti sen alkaessa.
Starttirahaa ja ansiopäivärahaa/soviteltua päivärahaa ei myönnetä samanaikaisesti, jolloin jatkossa hakija käytännössä valitsee kumpaa etuutta hakee.
Työttömyysturvan aktiivimallin mukaisen aktiivisuusedellytyksen voi myös täyttää toimimalla yrittäjänä.  Yrittäjillä aktiivisuusedellytys täyttyy, jos yritystoiminnasta on tuloa 241,04 euroa 65 maksupäivän aikana.