Kassan kokouksessa 23.5.2019 tehdään yksi SYT:n historian merkittävimmistä päätöksistä

SYT paketoi viime vuoden kassan kokouksessa Oulussa 23.5.2019. Kokoukseen on viemisinä hyviä uutisia, sillä vuosi sujui kaikin puolin mukavasti, kun kassan jäsenten työttömyys laski tammikuun kolmesta prosentista joulukuun 2,4 prosenttiin. Kassan talous on vakaalla pohjalla, joten jäsenmaksuun ei  myöskään kohdistu nostopaineita. Lisäksi kassan kokouksessa tehdään yksi kassan historian merkittävimmistä päätöksistä.
Kun yrittäjien ansioturva mahdollistui lakimuutoksen myötä vuonna 1995, Suomeen perustettiin kaksi yrittäjäkassaa: Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa SYT ja ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa AYT. Nyt neljännesvuosisata myöhemmin kassat ovat yhdistymässä, mikä edelleen vahvistaa SYT:n asemaa. Merkittävä osuus yhdistymisen hyödyissä on hallinnollinen, sillä kassojen kaikki hallinnollinen työ lisääntyy jatkuvasti. Esimerkkinä tietojärjestelmien kehittämiset, tietoturva, sisäinen tarkastus jne. jne.
Viime vuotiset lakimuutokset ovat myös aiheuttaneet sen, että kassan jäseneksi pääsyn rajoja on muutettu, oleellisempana työttömyysturvan alarajan nosto reilusta 8000 eurosta yli 12 500 euroon. Tulevana kesänä yrittäjän ei-omistavat perheenjäsenet siirtyvät palkansaajiksi, joten yrittäjäkassan jäsenprofiili kaventuu hieman. SYT-kassaan on kuitenkin liittynyt vuositasolla noin 4000 uutta jäsentä, eli vaikka edellä mainittujen poistumien lisäksi myös eläköityminen ja palkansaajaksi siirtyminen vie jäseniä, niin SYT on säilyttänyt asemansa hyvin toimivana kassana.
Sulautumisen myötä SYT:n jäsenmäärä nousee noin 30 000 jäseneen, ja saamme entistä enemmän vahvuutta ja vaikuttavuutta toimintaamme. Sulautumisneuvotteluissa SYT-kassan ehdoton edellytys on ollut se, että jäsenmaksuun ei saa kohdistua nostopainetta sulautumisesta johtuen, ja kun sitä vaaraa ei ole, niin olemme hyvillä mielin yhdistämässä toimintaamme.
Päätös sulautumisesta tehdään siis kassan kokouksessa 23.5.2019, ja toivotammekin mahdollisimman monen jäsenemme tervetulleeksi osallistumaan historiallisen päätöksen tekemiseen.
 
hyvää kesän odotusta,
Merja Jokinen
kassanjohtaja
SYT
 

Kassan kokouksessa 23.5.2019 tehdään yksi kassan historian merkittävimmistä päätöksistä. Kun yrittäjien ansioturva mahdollistui lakimuutoksen myötä vuonna 1995, niin silloin perustettiin kaksi yrittäjäkassaa: Suomen Yrittäjäin työttömyyskassa SYT ja ammatinharjoittajien ja yrittäjäien työttömyyskassa AYT. Nyt neljännesvuosisata myöhemmin kassat ovat yhdistymässä, mikä edelleen vahvistaa SYT:n asemaa. Merkittävä osuus yhdistymisen hyödyissä on hallinnollinen, sillä kassojen kaikki hallinnollinen työ lisääntyy jatkuvasti. Esimerkkinä tietojärjestelmien kehittämiset, tietoturva, sisäinen tarkastus jne. jne.