Suojaosan korotus ja yrittäjien oikeus työmarkkinatukeen ovat saamassa jatkoa syyskuun loppuun asti

kuvassa turkoosi viiva

Hallitus on esittänyt jatkoa väliaikaisille poikkeussäännöksille, joiden perusteella työttömyysturvan suojaosa työtuloille on korotettu 500 euroon, liikkuvuusavustusta saa kevyemmin edellytyksin ja työmarkkinatukea voidaan maksaa myös yritystoiminnan ajalle.

Tällä hetkellä muutokset on säädetty päättymään 30.6.2021.

Suojaosan korotus

Suojaosan korotus tarkoittaa, että ansiopäivärahan saaja voi ansaita 500 euroa kuukaudessa ilman, että palkka vaikuttaa päivärahaan. 500 ylittävältä osalta palkka vähentää päivärahaa 50 sentillä palkkaeuroa kohden. Ilman korotusta suojaosan suuruus on 300 euroa kuukaudessa.

Lakimuutoksen myötä 500 euron suojaosa olisi voimassa silloin, kun hakujakso alkaa viimeistään 30.9.2021. Suojaosa olisi siis 300 euroa 1.10.2021 ja sen jälkeen alkavien hakujaksojen kohdalla.

Liikkuvuusavustuksen ehtojen kevennys

Liikkuvuusavustusta voi saada silloin, kun ottaa työttömänä vastaan työn, joka sijaitsee kaukana nykyisestä asuinpaikasta. Liikkuvuusavustuksen määrä on 726-1045 euroa kuukaudessa ja avustusta maksetaan enintään kahden kuukauden ajalle.

Liikkuvuusavustuksen edestakaista työmatkaedellytystä on lyhennetty väliaikaisella lakimuutoksella kolmesta tunnista kahteen tuntiin. Muutos koskee kokoaikatyötä. Osa-aikatyön kohdalla työmatkaedellytys on ollut kaksi tuntia jo aiemmin. Kahden tunnin työmatkaedellytys täyttyy, kun yhdensuuntainen työmatka on yli tunnin.

Lakimuutoksen myötä liikkuvuusavustusta voisi saada kokoaikatyöhön yli kahden tunnin työmatkan perusteella silloin, kun työsuhde alkaa viimeistään 30.9.2021.  Jos työsuhde alkaa 1.10.2021, työmatkaedellytys olisi jälleen kolme tuntia.

Lisätietoa liikkuvuusavustuksesta: Liikkuvuusavustus pitkiin työmatkoihin

Yrittäjien oikeus työmarkkinatukeen

Yrittäjät ovat voineet saada Kelasta työmarkkinatukea silloin, kun yritystoiminnasta syntyvä tulo on laskenut koronan vuoksi. Hallitus esittää, että oikeus työmarkkinatukeen jatkuisi 30.9.2021 asti.

Lue lisää aiheesta: Yrittäjän väliaikainen työttömyysturva (Kela)

Lisätietoa

STM:n tiedote (suojaosa ja liikkuvuusavustus): Työttömyysturvapoikkeuksia esitetään jatkettavaksi 30.9.2021 asti

Hallituksen esitys (suojaosa ja liikkuvuusavustus): HE 72/2021

TEM:n tiedote (yrittäjien työmarkkinatuki): Hallitus esittää yrittäjien työmarkkinatuelle jatkoa syyskuun loppuun

Hallituksen esitys (yrittäjien työmarkkinatuki): HE 86/2021