Yrittäjäkassan jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen

test

Mediassa on tällä viikolla uutisoitu maan hallituksen aikeesta poistaa ay-jäsenmaksujen ja työnantajajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus (Yle, 2025). Tämän hetkisen tiedon mukaan tuleva muutos ei kuitenkaan koskisi työttömyyskassoja. Yrittäjäkassan jäsenmaksun voi siis edelleen vähentää henkilökohtaisessa verotuksessa.

Kassan jäsenmaksu on vuonna 2025 alimmillaan 94 € vuodessa.

Esa Airaksisesta SYT-kassan puheenjohtaja

test
Kuopiolainen asianajaja Esa Airaksinen on valittu Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassan (SYT-kassa) hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Airaksinen valittiin puheenjohtajaksi ylimääräisessä kassan kokouksessa 30.9.2019.
Airaksinen seuraa tehtävässä Susan Äijälää, joka siirtyi palkkatöihin ja näin ollen luopui SYT:n jäsenyydestä ja puheenjohtajuudesta.Airaksinen hyppää puheenjohtajan puikkoihin muutostilanteessa, sillä toinen Suomessa toimiva yrittäjien työttömyyskassa AYT-kassa sulautuu vuoden alussa SYT-kassaan.
– Sulautumisen myötä SYT-kassan jäsenmäärä nousee noin 30 000 jäseneen. Kassat muodostavat yhdistyessään vakavaraisen ja kustannustehokkaan työttömyyskassan.Yhdistyminen on meille mahdollisuus uudistaa ja kehittää palveluita molempien kassojen parhaiden käytäntöjen pohjalta. Suurempi kassakoko mahdollistaa myös paremmin varautumisen tulevaisuuden lakimuutoksiin ja viranomaisvelvoitteiden täyttämiseen, sanoo Airaksinen.
Esa Airaksinen on toiminut yrittäjänä vuodesta 1998 lähtien ja SYT-kassan hallituksessa hän on vaikuttanut vuodesta 2013 lähtien. Hän on päässyt lähietäisyydeltä seuraamaan SYT-kassan toiminnan kehittymistä ja jäsenmäärän kasvua.
– Suomalaisten yrittäjien tietoisuus ja halu liittyä ansioturvan piiriin on lisääntynyt selvästi viime vuosien aikana. Esimerkiksi tänä vuonna kassaamme on liittynyt jo yli 3400 yrittäjää. Tästä huolimatta valtaosa yrittäjistä on edelleen vailla ansiosidonnaista työttömyysturvaa, sanoo Airaksinen.
Helsingissä koolla ollut SYT-kassan ylimääräinen kassan kokous valitsi myös uuden varapuheenjohtajan, joksi nousi helsinkiläinen sairaanhoitajayrittäjä Päivi Peltomaa.  Kassan hallituksen uudeksi varsinaiseksi jäseneksi valittiin helsinkiläinen asianajaja Jouni Korhonen. Muina hallituksen jäseninä jatkavat kaarinalainen viestintäalan yrittäjä Juha-Pekka Harju, helsinkiläinen terveys- ja hyvinvointialan yrittäjä Ann-Sofi Ilkka sekä vaasalainen energia-alan yrittäjä Christoffer Wiik.
Kuopiolainen asianajaja Esa Airaksinen on valittu Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassan (SYT-kassa) hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Airaksinen valittiin puheenjohtajaksi ylimääräisessä kassan kokouksessa 30.9.2019.Airaksinen seuraa tehtävässä Susan Äijälää, joka siirtyi palkkatöihin ja näin ollen luopui SYT:n jäsenyydestä ja puheenjohtajuudesta.

Perheyrityksessä työskentelevien työttömyysturvaan muutoksia heinäkuun alussa

test
Perheen omistamassa yrityksessä työskentelevät TyEL-vakuutetut henkilöt, jotka eivät henkilökohtaisesti omista osuutta yrityksestä, ovat 1.7.2019 alkaen työttömyysturvassa palkansaajia. Aiemmin henkilöt on katsottu yrittäjiksi.
Yrittäjän ei-omistavien TyEL-vakuutettujen perheenjäsenten tulisi siirtyä palkansaajakassaan heinäkuun alussa, jotta heidän työskentelynsä perheyrityksessä kerryttää edelleen työttömyysvakuutusta. Yrittäjänä täyttyneen työssäoloedellytyksen voi viedä niin kutsutun jälkisuojan perusteella mukanaan palkansaajakassaan, jos liittyy uuteen kassaan kuukauden sisällä siitä, kun on eronnut entisestä kassasta.
Jos työskentely perheyrityksessä alkaa vasta nyt, yrittäjäkassaan ei enää kannata liittyä, ellei tarkoituksena ole hankkia osuutta perheyrityksestä tai siirtyä muutoin yritystoimintaan. Osittain täyttynyttä työssäoloehtoa ei voi viedä mukanaan palkansaajakassaan.
Lakimuutos ei koske sinua, jos omistat yli 0 %:n perheesi yrityksestä. Tällöin olet edelleen työttömyysturvassa yrittäjä. Muutoksen ulkopuolelle jäävät myös henkilöt, jotka työskentelevät perheen omistamassa toiminimessä (ja ovat näin aina yrittäjiä myös eläkejärjestelmässä eli YEL-vakuutettuja).

Työttömyyspäivärahaoikeuden niin kutsuttu työssäoloehto on yrittäjän ei omistavaksi perheenjäseneksi määritellyn henkilön kohdalla 52 kalenteriviikkoa. Työaikaan ja palkkaan sovelletaan palkansaajan työssäoloehtoa koskevia yleisiä säännöksiä, jolloin pääsääntö on, että työajan on oltava vähintään 18 tuntia kalenteriviikossa ja palkan on oltava työehtosopimuksen mukainen. Työssäoloehdon tulee kertyä aikana, jolloin henkilöllä ei ole ollut omistusta tai määräysvaltaa kyseisessä yrityksessä. Työssäoloehtoa ja muita palkansaajia koskevaa, 26 kalenteriviikon mittaista työssäoloehtoa ei voi yhdistää.

Yrittäjän perheenjäsen

Väärin vakuuttaminen yleinen ongelma – yrittäjät usein väärään kassan jäseniä

test

Mo­net työttömyysturvassa yrit­tä­jäksi luokiteltavat ovat pal­kan­saaja­kas­so­jen jä­se­niä, vaik­ka hei­dän pitäisi ol­la yrit­tä­jä­kas­sas­sa. Väärän kassan jäseniä on ai­na­kin sa­to­ja, eh­kä jopa tu­han­sia. Vää­rien kas­so­jen jä­se­net mak­sa­vat kiltisti jä­sen­mak­su­ja, mut­ta heil­lä ei ole pääsääntöisesti oi­keut­ta an­sio­si­don­nai­seen työt­tö­myys­tur­vaan. Erityisesti yrityksen osaomistajan ja yrittäjän perheenjäsenen kannattaa selvittää ovatko he työttömyysturvalain mukaisia palkansaajia vai yrittäjiä – väärään kassaan kuuluminen huomataan usein liian myöhään.
Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassan (SYT) kassanjohtaja Merja Jokinen on erittäin huolestunut etenkin yrittäjän perheenjäsenten tilanteesta. Jokisen mukaan yrittäjän perheenjäsenen tulisi kiinnittää huomiota mihin kassaan hän kuuluu. Jos esimerkiksi puoliso omistaa vähintään puolet yrityksestä, kaikki samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet eli myös avopuolisot, lapset ja vanhemmat, lasketaan työttömyysturvan puolesta yrittäjiksi, jos he työskentelevät perheyrityksessä.
-Moni perheyrityksestä normaalia kuukausipalkkaa saava yrittäjän perheenjäsen maksaa jäsenmaksuja palkansaajakassaan, mutta se järjestelmä ei tuo heille turvaa työttömyyden varalta.  Puolison yrityksessä työskentelevä perheenjäsen on työttömyysturvassa myös yrittäjä, eivätkä palkansaajien työttömyyskassat maksa ansiosidonnaista työttömyysturvaa yrittäjälle muuta kuin poikkeustapauksissa”, kertoo Jokinen
Työntekijästä osakkaaksi- status saattaa muuttua jo 15 % omistusosuudella
Vääriä kassajäsenyyksiä paljastuu runsaasti myös sellaisten työntekijöiden keskuudesta, jotka siirtyvät yrityksessä työntekijöistä osakkaiksi esimerkiksi omistajanvaihdoksen yhteydessä. Väärään kassaan kuuluminen tulee yleensä ilmi vasta, kun henkilö on jäänyt työttömäksi ja hän hakee palkansaajakassasta päivärahaa ja saakin sieltä kielteisen päätöksen.

-Yrityksen osakkaista tulee työttömyysturvan näkökulmasta katsottuna yrittäjiä jo 15 % omistuksella, jos he toimivat yrityksessä johtavassa asemassa joko hallituksen jäseninä tai toimitusjohtajana. Moni osaomistaja ei ole tajunnut vaihtaa kassaa, kun status on muuttunut, koska eläkejärjestelmässä heitä pidetään normaaleina palkansaajina eli TyEL-vakuutettuina. Moni mieltää siirtyvänsä yrittäjäksi vasta, kun alkaa maksamaan yrittäjien YEL-eläkevakuutusta. Tämä kannattaa huomioida myös yrityksen omistajanvaihdostilanteissa ja Startup-maailmassa, mainitsee Jokinen

Yrittäjät tai ne, joilla on omistusosuuksia yrityksissä, huomataan palkansaajakassoissa ja ammattiliitoissa liittymisvaiheessa. Sen jälkeen on jokaisen omalla vastuulla tietää, mihin kassaan pitäisi kuulua, mikäli oma tilanne muuttuu palkansaajasta yrittäjäksi. Tilastojen valossa Suomessa on yli 300 000 työttömyysturvalain mukaista yrittäjää, kevytyrittäjää, maatalousyrittäjää, yrityksen osaomistajaa tai yrittäjän perheenjäsentä, jotka voisivat olla yrittäjäkassan jäseniä. Silti vain noin 12 % kuuluu yrittäjäkassoihin.

Oletko oikean työttömyyskassan jäsen? Testaa oletko työttömyysturvassa yrittäjäasemassa https://syt.fi/jaseneksi/testaa-oletko-tyottomyysturvassa-yrittaja/
 
 

Moni perheyrityksestä normaalia kuukausipalkkaa saava perheenjäsen maksaa jäsenmaksuja palkansaajakassaan, mutta se järjestelmä ei tuo heille turvaa työttömyyden varalta. Puolison yrityksessä työskentelevä on työttömyysturvassa myös yrittäjä, eivätkä palkansaajien työttömyyskassat maksa ansiosidonnaista työttömyysturvaa yrittäjälle muuta kuin poikkeustapauksissa

Iloinen uutinen yrittäjille —SYT-kassan jäsenmaksu alenee ensi vuonna

test

Yrittäjät pääsevät ensi vuonna pienemmällä työttömyyskassan maksulla, sillä Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa SYT-kassa alentaa jäsenmaksuaan. Alimmillaan työttömyyskassan jäsenmaksu on ensi vuoden alussa 152,46 euroa vuodessa.
SYT:n kassanjohtajan Merja Jokisen mukaan jäsenmaksun alennus tuli mahdolliseksi sekä kassan myönteisen talouskehityksen että laskeneen työttömyyden vuoksi. Päivärahansaajien määrä on laskenut noin 20 % viime vuoteen verrattuna.
-Jäsenmaksumme laskee 2,65 prosentista 2,25 prosenttiin eli verovähennyskelpoinen jäsenmaksu on ensi vuonna alimmillaan alle 13 €/kk. Toiveemme on aina ollut se, että ainakaan jäsenmaksun taso ei olisi yrittäjälle syy olla liittymättä SYT-kassaan. Muutama vuosi sitten jäsenmaksumme oli vielä matalampi, mutta sitten työttömyysetuuksien maksu nousi 30 prosenttia parina vuotena peräkkäin, jolloin jäsenmaksua jouduttiin nostamaan aika rajusti, sanoo Jokinen
Yrittäjä on työttömyysturvan piirissä ja voi liittyä SYT-kassaan, jos YEL-vakuutuksen työtulo on ensi vuonna vähintään 12 576 euroa vuodessa. SYT-kassa maksaa ansiopäivärahaa työttömäksi jäävälle yrittäjälle. Päivärahan suuruus riippuu SYT-kassan vakuutustasosta, jonka yrittäjä valitsee itselleen. Taso on sidottu YEL-vakuutuksen työtuloon. Yrittäjät, jotka eivät kuulu kassaan, voivat saada työttömyysajalta Kelan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea (32,40 e/päivä v. 2017). Kassan jäsen voi saada oikeuden ansiosidonnaiseen päivärahaan 15 kuukauden jäsenyydellä ja yrittäjyydellä.
SYT-kassan jäsenmaksun vahvistaa Finanssivalvonta.
 

SYT:n kassanjohtajan Merja Jokisen mukaan jäsenmaksun alennus tuli mahdolliseksi sekä kassan myönteisen talouskehityksen että laskeneen työttömyyden vuoksi. Päivärahansaajien määrä on laskenut noin 20 % viime vuoteen verrattuna.

Luottamusloikka

test

Jos kysyisin kadulla vastaantulijoilta luonnehdintaa Suomen työttömyysturvajärjestelmästä, saisin luultavasti vastauksia kuten byrokraattinen, vaikeaselkoinen, monimutkainen tai turhan kapulakielinen kokonaisuus. Työttömyysturvajärjestelmässä on kuitenkin kyse ihmisen toimeentulosta, joten aika kaukana ollaan ideaalitilanteesta, jos sen saamisehdoista on syvää epätietoisuutta.
Jo muutaman vuoden ajan työkkärissä (TE-toimisto) on otettu ns. luottamusloikkaa, eli asiakkaiden omat ilmoitukset riittävät, ilman erilaisia todistuksia, asioiden selvittämiseksi. Samaan suuntaan myös työttömyyskassojen pitäisi mennä. Ei ehkä ihan niin, ettei mitään tietoja tarkasteta, mutta asiakkailta pyytämisen sijaan kassat ja muutkin organisaatiot voisivat hankkia tarkastettavan tiedon sähköisesti eri viranomaisilta jne.
Digitalisaation tuomat mahdollisuudet muuttavat käytäntöjämme. Meiltä julkista tehtävää hoitavilta organisaatioilta edellytetään yhä enemmän luottamusta. Vuotuisessa Nordic Business Forumissa alkuviikolla puhunut Oxfordin yliopiston tutkija Rachel Botsman valotti luottamuksen uusia merkityksiä nyky-yhteiskunnassa, jota ei ole rakennettu niin, että instituutiot luottaisivat asiakkaisiinsa, vaan näiltä edellytetään erilaisia todistuksia asioiden hoitamista varten ja vakuutteluun.
Muutoksen tuulet tulevat digitalisaation myötä. Jo nyt on helpotus, että niitä pyydettyjä todistuksia voi lähettää sähköisesti ja ottamalla valokuvia tms. Huomaamme työttömyyskassatyössä, että meidän pitää vähän ravistella ja nipistellä itseämme, että osaamme luopua vanhoista toimintatavoistamme, mutta sekin on luonnollinen osa nopeaa muutosvauhtia. Vieraiden ihmisten välinen luottamus on tärkeää, kun toimimme henkilökohtaisella alueella.
Rachel Botsman analysoi puheenvuorossaan luottamuksen uusia ulottuvuuksia ja lähinnä vieraiden ihmisen välistä luottamusta (Trust between strangers). Olemme siirtyneet vaiheeseen, jossa on jo nyt havaittavissa sukupolvien välisiä eroja. Tarvitsemme ihan uudenlaista luottamusta vieraisiin ihmisiin, kun käytämme uberiä, majoitumme Airbnb:ssä tai lataamme profiilin vaikkapa Tinderiin. Nämä ovat kaikki digitaalisia alustoja, joiden toiminta perustuu luottamiseen. Oikeastaan aika pelottavaakin, ainakin näin keski-ikäisen näkökulmasta!
Mitä enemmän luottamukseen perustuvia digitaaliseen alustatalouteen perustuvia palveluja tulee, sen rohkeampia loikkia meiltä edellytetään. Nämä loikat ohjaavat myös organisaatio-yhteiskuntaa, ja me työttömyyskassojen kaltaiset toimijat tulemme perässä. Ehkä kuitenkin vähän varovaisemmin sipsutellen, mutta ihan tosissamme ja tolkulla.
 
Hyvää syksyn jatkoa,
Merja Jokinen
kassanjohtaja

Mitä enemmän luottamukseen perustuvia digitaaliseen alustatalouteen perustuvia palveluja tulee, sen rohkeampia loikkia meiltä edellytetään. Nämä loikat ohjaavat myös organisaatio-yhteiskuntaa, ja me työttömyyskassojen kaltaiset toimijat tulemme perässä.

 

Starttiraha on hyvä renki, mutta huono isäntä

test

Starttiraha on yksi perinteinen kannuste yritystoiminnan aloittamiselle. Se on loistava tuki yrittäjyyden alkutaipaleella, kun yritystoiminnasta ei vielä ole tuloa, jolla henkilökohtaista elämää rahoittaisi. Ja sen tarkoitus on nimenomaan se, eikä yritystoiminnan rahoittaminen.
Aina kun taloudessa menee heikommin, niin etenkin työttömiä kannustetaan yrittäjiksi. Suomen Uusyrityskeskusten toimitusjohtaja Jari Jokilampi on Hesarin kolumnissaan (HS 21.8.2017) huolestunut, että starttirahaa jaetaan edesvastuuttomasti. Huoli on aiheellinen, ja kuten Jokilampi toteaa, niin kaikista ei ole yrittäjiksi. Yrittäjyyteen ei riitä asiantuntijuus tai osaaminen oman tuotteensa osalta, vaan tuote tai palvelu pitää myös saada myytyä ja markkinoitua.
Starttirahaa on myönnetty harkitusti ja asiantuntijalausuntoihin perustuen. Nyt ollaan kokeilemassa menettelyä, jossa TE-toimisto myöntää starttirahaa kevennetysti. Monessa kohtaa varmasti toimii, mutta annetaanko yrittäjyydestä liian heppoinen kuva. Eli että yrittäjyys olisi helppo ratkaisu.
Yrittäjyyteen liittyy vastuita ja velvoitteita, jotka ovat monessa kohtaa työläitä hoidettavaksi. Oleellista nykyisessä menettelyssä on se, että starttirahaa ei myönnetä aloille, joilla jo toimii paljon yrittäjiä ja kilpailua on paljon. Toivottavasti kokeilu ei johda siihen, että perustetaan yrityksiä, joilla ei ole menestymismahdollisuuksia tai yritystoiminnan harjoittamiseen ei ole riittävää osaamista.
Yrittäjyys on monelle unelma ja ainoa oikea tapa työllistyä, mutta jos lähtökohdat ovat väärät, niin yrittäjyystaival voi muodostua tuskalliseksi vaellukseksi. Nostan kokeilulle periaatteessa peukkua, kunhan reunaehdoista on selkeys. Ja jokaista yrittäjäksi aikovaa voisi vähintäänkin velvoittaa hoitamaan työttömyyskassajäsenyytensä kuntoon – ihan vaan varmuuden vuoksi!
elokuisin terveisin,
Merja Jokinen
Kassanjohtaja
SYT
 

 
 

Suomen uhkarohkeimmaksi yrittäjäksi Jutta Gustafsberg

test

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT) järjesti kesäkuussa kilpailun, jossa etsittiin Suomen uhkarohkeinta yrittäjää tai yrittäjätiimiä. Kilpailun keulakuvana toimi yrittäjä ja mediapersoona Stan Saanila. Kilpailuun tuli lähes sata ehdotusta. Eniten ehdotuksia perusteluineen sai FitFarmista tunnettu hyvinvointialan yrittäjä Jutta Gustafsberg.
SYT:n kassanjohtaja Merja Jokisen mukaan kilpailun tarkoituksena oli löytää yrittäjiä tai yrittäjätiimejä, jotka ovat innovatiivisella ja uhkarohkealla toiminnallaan toteuttaneet omaa yritysideaansa, ulkopuolisten mielipiteistä piittaamatta.
-Kilpailuun tuli lukuisia hyvin perusteltuja ehdotuksia, mutta palkintoraatimme halusi tällä kertaa palkita yrittäjän, joka on nähnyt yrittämisen ylä- ja alamäet. Jutta on siitä rohkea yrittäjä, että hän ei ole luovuttanut vaikeina aikoina. Hänen usko omaan tekemiseen ja rautainen asenne ei ole horjunut vastoinkäymistenkään edessä, sanoi Jokinen
Jutta Gustafsberg oli erittäin otettu kun hänet valiittiin Suomen uhkarohkeimmaksi yrittäjäksi.
-Olen ollut yrittäjä lähes koko aikuisikäni ja nyt sain ensimmäisen yrittäjäpalkintoni. Olen päässyt maistamaan ylenpalttista elämää, mutta myös menettänyt kertaalleen omaisuuteni. Olen kuitenkin uskaltanut uskoa itseeni. Kun tarpeeksi monta kertaa yrittää, niin jossain kohtaa tulee läpimurto. Tämä on hieno kunnianosoitus tekemästäni työstä, kertoi Gustafsberg.
Jutta Gustafsbergin seuraava projekti liittyy luontoon ja hyvinvointiin. Hän aikoo seuraavaksi perustaa hyvinvointikeskuksen keskelle metsää. Metsään nousee 15 mökkiä ja meditaatiokeskus.
-Ostin oman järven ja 34 hehtaaria metsää sen ympäriltä. Aikomukseni on avata Kuruun hyvinvointiresortti. Tämä projekti on taloudellisesti iso juttu, mutta se ei pelota. Voitto ei ole minulle tässä se pääasia, vaan unelmien toteuttaminen, sanoi Gustafsberg.
SYT jakoi Suomen Uhkarohkeimman yrittäjän palkinnon nyt toista kertaa. Palkinto luovutettiin Porin SuomiAreenassa. Palkinnon jakoi viime vuonna Suomen uhkarohkeimmaksi yrittäjäksi valitun GimmeYaWallet Productions Oy:n Riku Rantala sekä Merja Jokinen. Palkitsemisessa oli apuna rohkeat Porilaiset lapset Aapo ja Anna-Mari.
 

SYT jakoi Suomen Uhkarohkeimman yrittäjän palkinnon nyt toista kertaa. Palkinto luovutettiin Porin SuomiAreenassa. Palkinnon jakoi viime vuonna Suomen uhkarohkeimmaksi yrittäjäksi valitun GimmeYaWallet Productions Oy:n Riku Rantala sekä Merja Jokinen. Palkitsemisessa oli apuna rohkeat Porilaiset lapset Aapo ja Anna-Mari

Työttömyyskassoista työttömyystavarataloja

test

Työttömyyskassojen asemaa ja tehtäviä pohditaan jatkuvasti. Lähtökohtaisesti työttömyyskassat ovat yksityisiä toimijoita, jotka hoitavat julkista tehtävää, eli suurin osa kassojen maksamista etuuksista on rahoitettu julkisilla varoilla.
Palkansaajakassat rahoittavat itse etuusmenoistaan 5,5 % ja yrittäjäkassat noin 40 %. Työttömyyskassassa vakuutettuna olevalle työttömyyspäiväraha maksetaan ansiopäivärahana. Kassaan kuulumaton voi saada työttömyyden aikana Kelan maksamaa peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea noin 696 €/kk.
Yleinen työttömyyskassa YTK avasi isosti aamun lehdissä, että työttömyyskassat ja Kela voisivat hoitaa työnvälitystä. Tämä sopisi sikäli hyvin kassojen toimintakenttään, koska vuoden 2019 alussa osa TE-toimistojen tehtävistä siirtynee kassoille ja Kelalle ja toisaalta siksi, että kassoissa ja Kelassa tiedetään ne henkilöt, jotka ovat työttöminä ja hakevat päivärahaa. Työnhakijoilta jäisi tässä systeemissä yksi välikäsi työttömyysasioiden hoidossa pois, kun ei tarvitsi asioida TE-toimistojen kanssa. TE-toimistot muuttunevat maakuntauudistuksen myötä jo nykyisilläkin suunnitelmilla joksikin ihan muiksi toimijoiksi, ja tämä voisi olla luonteva askel eteenpäin.
Tänä päivänä työtä välittää TE-toimisto sekä lukuisat yksityiset työnvälittäjät.  YTK:n toimitusjohtajan Auli Hännisen mukaan YTK-kassa tekisi yhteistyötä jo olemassa olevan toimijan kanssa. Myös jotkin ammattiliitot ovat kertoneet kiinnostuksestaan välittää työtä juuri yhdessä ulkoisen toimijan kanssa. Haluaisin katsoa asiaa vähän pidemmälle ja miettiä tehokkaampaa synenergiaa.
Voisiko alustataloudessa eri toimijat yhdistää niin, että työttömälle riittäisi kirjautuminen yhteen paikkaan, mistä hän voisi kartoittaa kaikki profiiliinsa sopivat työpaikat? Järjestelmä vaatisi toki aika paljon yhteistyötä yksityisiltä toimijoilta tai ainakin uuden ajatuksen työnvälittäjien kustannusten ja palkkioiden muodostumistekniikasta.
Yksittäiselle työnhakijalle se olisi huikea parannus sen sijaan, että hänen pitää etsiä avoimia työpaikkoja tai jättää työnhakuilmoituksia useaan verkkopalveluun. Myös työntekijää hakeva yritys tai organisaatio saisi kattavamman kontaktipinnan.
Työnhakuun liittyvän prosessin siirto ei kuitenkaan ole kokonaisuutena ihan näin simppeli juttu. Saadakseen työttömyysetuutta pitää työnhakijan olla aktiivinen. Jos esimerkiksi työtön ei ota tarjottua työtä vastaan, hän ei hae tarjottua työtä tai hän eroaa työstään ilman hyväksyttävää syytä, TE-toimisto määrää siitä hänelle ns. karenssia eli korvauksetonta määräaikaa.
Mikä on tai mikä taho haluaisi olla tulevaisuudessa se ”pahis” ja karenssien jakaja? Itse näkisin aika herkullisena tilanteen, että kassa voisi välittää jäsenilleen töitä ja maksaa etuutta, mutta joku toinen taho esim. maakunta hoitaisi karenssien antamiset jatkossa.
Työttömyyden hoitaminen ja työttömyysetuuksien maksaminen ovat nyt erityisen aktiivisen keskustelun ja kehittämisen kohteena. Vahvuutena meillä Suomessa on hyvin toimiva kassajärjestelmä, jonka ympärille kokonaisuus on hyvä rakentaa tulevaisuudessa.
keväisin terveisin,
Merja Jokinen
kassanjohtaja
SYT

Työttömyyden hoitaminen ja työttömyysetuuksien maksaminen ovat nyt erityisen aktiivisen keskustelun ja kehittämisen kohteena. Vahvuutena meillä Suomessa on hyvin toimiva kassajärjestelmä, jonka ympärille kokonaisuus on hyvä rakentaa tulevaisuudessa.

13 yrittäjää liittyy päivittäin SYT:n jäseneksi

test

Suomen taloudessa on havaittavista hienoista kasvua. Työttömyys on vähenemässä. Kotitalouksien ostovoima paranee. Kuluttajaluottamus on ennätyslukemissa. Helmikuussa julkaistun Pk-yritysbarometrin mukaan 44 prosenttia pk-yrityksistä arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana. Usko parempiin aikoihin vahvistuu päivä päivältä. Silti alkuvuonna SYT-kassaan on liittynyt 1386 yrittäjää.
SYT:n kassanjohtajan Merja Jokisen mukaan liittymisiin vaikuttavat monet seikat kuten esimerkiksi hallituksen työstämä sote-uudistus ja liikennepalvelulaki, mutta suurimmat syyt ovat työelämän murros ja yrittäjien asennemuutos työttömyysturvaa kohtaa.
Jokinen korostaa, ettei yritystoiminnassa voi koskaan tietää varmasti, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
– Yrityselämä käy läpi jatkuvaa muutosprosessia, suhdanteet vaihtelevat ja tämän päivän menestysbisnes voi olla huomenna jo mennyttä aikaa. Työelämä on jo muuttunut ja tulee muuttumaan, digitalisaation ja globalisaation vuoksi, lähivuosien aikana radikaalisti. Nyt pitäisi etsiä uusia mahdollisuuksia ja toimintatapoja siirtymisessä uudesta vanhaan. Muuten tippuu kelkasta. Yhteiskuntamme tarvitsee digiherätysliikkeen, sanoo Jokinen.
Puolet uusista yrityksistä lopettaa toimintansa kolmen ensimmäisen vuoden aikana
Usein puhutaan, että yrittäjällä ei ole työttömyys- eikä sosiaaliturvaa. Tämä väite ei ole totta. Yrittäjällä on oikeus lähes samantasoiseen sosiaaliturvaan kuin työntekijällä. Yrittäjä ei aina muista, että yrittäjän eläkemaksut vaikuttavat eläkkeen lisäksi kaikkeen muuhunkin sosiaaliturvaan.
Sairaus-, työttömyys- ja perhevapaiden päivärahojen taso on suoraan riippuvainen itse maksetuista maksuista. Myös ansiosidonnainen työttömyysturva on yrittäjän ulottuvissa, jos vain liittyy ajoissa kassan jäseneksi.
Työttömyyskassaan kannattaa Jokisen mielestä liittyä, kun kaikki on hyvin. Jos yrityksen tilanne alkaa olla uhkaava, liittyminen on usein jo liian myöhäistä. Yrittäjän on pääsääntöisesti oltava jäsenenä SYT-kassassa vähintään 15 kuukautta, jotta oikeus yrittäjän päivärahaan syntyy.
– Yrittäjä, joka on juuri perustanut uuden yrityksen, ei ehkä edes mieti että hänellä voisi mennä huonosti. Yrittäjäksihän lähdetään onnistumaan, ei yrittämään ja kokeilemaan. Fakta on kuitenkin se, että vain pienellä osalla yrityksistä menee todella hyvin. Tilastojen mukaan jopa puolet uusista yrityksistä lopettaa toimintansa tai ajautuu konkurssiin kolmen ensimmäisen vuoden aikana, kertoo Jokinen.
Yrittäjäkassan jäsenellä on mahdollisuus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, jos yritystoiminta syystä tai toisesta päättyy. Jos yrittäjä ei kuulu kassaan, työttömyyskorvauksen maksaa Kela.