Pääsääntöisesti yritystoiminta tulee kokonaan lopettaa, jotta yrityksen osaomistaja katsotaan työttömäksi. Yrittäjäaseman voidaan katsoa kuitenkin päättyneen myös siinä tilanteessa, että sinulla ei ole enää vaadittavaa omistusosuutta tai johtavaa asemaa yrityksessä. Työskentelyn yrityksessä voidaan katsoa päättyneen työkyvyn alenemisen tai yritystoiminnan kausiluonteisuuden vuoksi. Jos olet työskennellyt yrityksessä, josta olet omistanut osuuksia, voit saada päivärahaa, kun yritystoiminta on kokonaan päättynyt tai olet luopunut osuuksista tai asemasta yrityksessä, etkä näin ollen enää täytä työttömyysturvalain mukaista yrittäjämääritelmää. Päivärahaa voit saada esimerkiksi tilanteessa, jossa olet myynyt omistamasi osakkeet, tai omistusosuutesi on alle 50 % ja joudut eroamaan toimitusjohtajan tehtävistä, edellyttäen, että et myöskään ole yrityksen hallituksen varsinainen jäsen. Osaomistaja-yrittäjällä voi olla oikeus työttömyyspäivärahaan yritystoiminnan päättymisen lisäksi myös, jos hänen työllistymisensä yrityksessä on päättynyt työkyvyn pysyvän ja olennaisen alentumisen johdosta tai hänen yritystoimintansa on ollut luonnonolosuhteista johtuen kausiluonteista. Henkilön työkyky on alentunut pysyvästi ja olennaisesti, jos hän on saanut enimmäisajan sairauspäivärahaa ja hänen katsotaan edelleen olevan terveydellisistä syistä kykenemätön työhönsä yrityksessä ja hänen työkyvyttömyyseläkehakemuksensa on vireillä tai hylätty Yritystoimintaa on pidettävä kausiluonteisena, jos yritystoiminta, jota luonnonolosuhteista johtuen on mahdollista harjoittaa keskimäärin yhteensä enintään kuuden kuukauden ajan vuodessa ja toimintakausi on päättynyt
Jos olet toiminut yrittäjänä osakeyhtiössä, avoimessa yhtiössä tai kommandiittiyhtiössä, TE-toimisto katsoo yritystoiminnan lopetetuksi, jos 1) tuomioistuin on velallisen tai velkojan aloitteesta tehnyt päätöksen konkurssiin asettamisesta tai 2) osakeyhtiö tai osuuskunta on asetettu selvitystilaan tai 3) muun yhtiön kuin osakeyhtiön purkamisesta on tehty kaikkien yhtiömiesten kesken sopimus tai 4) tuotannollinen ja taloudellinen toiminta on päättynyt ja henkilö on: a) luopunut yrittäjän eläkelain tai maatalousyrittäjän eläkelain mukaisesta eläkevakuutuksesta; b) jättänyt Verohallinnolle ilmoituksen yrityksen poistamiseksi ennakkoperintärekisteristä; c) jättänyt Verohallinnolle ilmoituksen yrityksen poistamiseksi työnantajarekisteristä; ja d) jättänyt Verohallinnolle joko ilmoituksen yrityksen poistamiseksi arvonlisäverovelvollisten rekisteristä tai yritystoiminnan keskeytymisestä. Yrityksen saa jättää Kaupparekisteriin.
Yrittäjäkassassa voivat 1.7.2019 alkaen olla vakuutettuna sellaiset yrittäjän TyEL-vakuutetut perheenjäsenet, jotka omistavat osuuden yrityksestä. Perheen omistamassa toiminimessä työskentelevä puoliso on YEL-vakuutettu, eli hänenkin tulee vakuuttaa itsensä Yrittäjäkassassa. Perheen omistamassa yrityksessä työskentelevät TyEL-vakuutetut henkilöt, jotka eivät henkilökohtaisesti omista osuutta yrityksestä, ovat 1.7.2019 alkaen työttömyysturvassa palkansaajia. Aiemmin henkilöt on katsottu yrittäjiksi. Yrittäjän ei-omistavat TyEL-vakuutetut perheenjäsenet voivat kerryttää työssäoloehtoa vain palkansaajakassan jäsenenä. Yrittäjällä on oikeus työttömyysetuuteen, kun hän on todisteellisesti lopettanut yritystoimintansa. Yrittäjän perheenjäsenen osalta lähtökohta on sama kuin varsinaisella yrittäjällä, eli työttömyysturvan saamiseksi tulisi lähtökohtaisesti koko yritystoiminta lopettaa. Pelkkä yrittäjän perheenjäsenen työskentelyn lopettaminen ei siis riitä. Yritystoiminnan lopettamista ei yrittäjän perheenjäsenen osalta kuitenkaan edellytetä, jos henkilön työkyky on alentunut pysyvästi ja olennaisesti (saanut enimmäisajan sairauspäivärahaa, hänen katsotaan edelleen olevan terveydellisistä syistä kykenemätön työhönsä yrityksessä ja hänen työkyvyttömyyseläkehakemuksensa on vireillä tai hylätty); yritystoimintaa on pidettävä kausiluonteisena (yritystoiminta, jota luonnonolosuhteista johtuen on mahdollista harjoittaa keskimäärin yhteensä enintään kuuden kuukauden ajan vuodessa) ja toimintakausi on päättynyt; henkilön työskentely yrityksessä on päättynyt ja hän on työllistynyt päätoimisesti yritystoiminnassa enintään kuuden kuukauden ajan kahden vuoden tarkastelujakson aikana; henkilön työskentely yrityksessä on päättynyt ja työskentely on johtunut yksinomaan työllistymistä edistävään palveluun osallistumisesta tai muihin omaehtoisiin opintoihin liittyvästä harjoittelusta; henkilön työ on loppunut tuotantosuunnan lopettamisen tai vastaavan syyn johdosta; henkilö ...
Lähtökohtaisesti yritystoiminta tulee lopettaa, jotta päivärahaa voidaan maksaa. Työskentelyn yrityksessä voidaan katsoa päättyneen, jos työkykysi on heikentynyt pysyvästi ja olennaisesti. Sinun on mahdollista saada työttömyyspäivärahaa, vaikka et ole lääkärintodistuksen mukaan työkykyinen, jos Kela on maksanut enimmäisajan (300 päivää) sairauspäivärahaa ja työkyvyttömyyseläkehakemuksesi on vireillä tai hylätty. Työ- ja elinkeinotoimisto päättää päivärahaoikeudesta ja antaa asiasta lausunnon kassalle. Jotta kassa voi maksaa päivärahaa, sinun tulee esittää lääkärintodistus joko TE-toimistossa tai lähettää se päivärahahakemuksen liitteenä kassaan. TE-toimiston kassalle toimittamasta lausunnosta tulee ilmetä, mihin saakka sairauslomaa on kirjoitettu. Mikäli toimitat kassaan lääkärintodistuksen, voit peittää siitä sairauteesi liittyvät arkaluonteiset tiedot, koska tarvitsemme vain tiedon siitä, millä ajalla sinua pidetään työkyvyttömänä. Jos eläkeyhtiö antaa myöhemmin takautuvan myönteisen päätöksen ajalle, jolta kassakin on maksanut etuutta, voi kassa periä ko. ajalta maksetut päivärahat takaisin. Asia pyritään hoitamaan suoraan eläkeyhtiön kanssa. Huomaa: Sinun tulee aina ilmoittaa kassaan, mikäli olet hakenut päivärahan maksun estävää tai sen määrään vaikuttavaa etuutta. Kun yritystoimintaa ei lopeteta, päivärahahakemuksen käsittelyn yhteydessä ei tehdä tasetarkastelua eikä selvitetä mahdollista myyntivoittoa. Jos myöhemmin lopetat yritystoimintasi, ilmoita asiasta TE-toimistoon ja toimita kassaan myyntivoittolaskelma sekä yrityksen viimeisen täyden tilikauden tase. Voit hakea Kelasta sairauspäivärahaa oltuasi vuoden työttömänä tai tulet työkyvyttömäksi uuden sairauden perustella. Sairauspäiväraha on ensisijainen etuus työkyvyttömälle.
Sinun tulee vakuuttaa itsesi päätoimen mukaan. Jos vuosipalkkasi on suurempi kuin YEL-vuosityötulosi, sinun kannattaa olla palkansaajien työttömyyskassan jäsen. Jos taas YEL-tulo on suurempi kuin palkkasi, vakuuta itsesi Yrittäjäkassassa. Jos jäät palkkatyöstäsi työttömäksi tai sinut lomautetaan palkkatyöstä, ilmoittaudu TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi ja anna selvitys myös yritystoiminnastasi. TE-toimisto selvittää tilanteesi ja antaa kassalle sitovan lausunnon. Työllistyminen yritystoiminnassa katsotaan sivutoimiseksi ainakin silloin, kun olet ollut vähintään kuusi kuukautta yritystoimintaan liittymättömässä kokoaikatyössä. Mikäli sinulla on useita yrityksiä, anna niistä jokaisesta selvitys TE-toimistoon. Myös kevytyrittäjänä (laskutusosuuskunnan/laskutuspalveluyrityksen kautta ilman Y-tunnusta) työllistymisestä tulee antaa selvitys TE-toimistolle.
Jos lopetat yritystoimintasi, tai työskentely siinä päättyy, ilmoittaudu välittömästi työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon. Ilmoitusta ei voi tehdä takautuvasti. TE-toimisto selvittää työttömyyspäivärahan maksamisen työvoimapoliittiset edellytykset eli sen, onko yritystoiminta lopetettu ja yrittäjä työtön. Lue tarkemmin yritystoiminnan lopettamisesta ja työskentelyn päättymisestä. Lue tarkemmin TE-toimistoon ilmoittautumisesta