Tuhat uutta ystävää

SYT-kassan alkuvuosi on alkanut vauhdikkaasti. Kassaan on liittynyt Ystävänpäivään mennessä yli tuhat uutta jäsentä, mikä on yli 15 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.
Yrityksiä ei perusteta merkittävästi enempää kuin aiempana vuonna, mutta yrityksillä menee juuri nyt taloudellisesti vähän paremmin, eli tuloksesta voidaan irrottaa kassan jäsenmaksun verran rahaa. Ehkä myös uskalletaan ottaa vähän uusia liiketoiminnallisia riskejä, mutta samalla halutaan varautua siltä varalta, etteivät uudet avaukset onnistukaan. Kaiken kaikkiaan työttömyyskassan jäsenyydestä on tullut yrittäjien keskuudessa astetta arkisempi asia, eli tiedostetaan se mahdollisuus, että yritystoiminta voi loppua, olla syklistä tai yhteiskunnalliset muutokset voivat johtaa kannattamattomuuteen. Myös yrittäminen alkaa olla monimuotoista, yhä yleisempää on kevytyrittäjyys, eli pieniä työkeikkoja tehdään laskutusosuuskuntien kautta niin, että laskutusosuuskunta hoitaa kirjanpidon ym. viralliset asiat.
Erilaiset megatrendit mietityttävät perinteisillä aloilla toimivia yrittäjiä melkoisesti. Digitalisaatio, robotisaatio, mobilisaatio ja keinoäly kuuluvat yhä useammissa keskusteluissa ja hyvä niin, koska ne ovat jo arkipäivää ja vähintään oven takana useimmilla aloilla. Nyt ehkä mietitään, miten niitä voidaan hyödyntää, minkä hintaista se on ja mistä siihen löytyy resursseja ja osaamista. Toki aivan ymmärrettävästi aihepiiri myös ahdistaa ja herättää pelkoja, mitä voidaan helpottaa ainoastaan tietoa lisäämällä.
Suomen yrittäjät järjestivät viime viikolla koulutusjohdon keskustelufoorumin, missä useat asiantuntijat keskustelivat näistä kysymyksistä. Yrittäjän ja kaiken työelämää pärjäämisen kulmakiviä ovat ”minä selviän” -asenne, osaaminen ja oppiminen sekä itsensä jatkuva kehittäminen sekä ylipäänsä yrittäjämäinen työote. Myös yhä enemmän puhutaan yhdessä tekemisestä, eli yrittäjät kokoavat eri osaamisaloista entistä vanhempia pooleja ja osaavat näin tarjota entistä yksilöllisempää asiantuntijuutta suoraan asiakkaan tarpeisiin.
Kaiken kaikkiaan yrityksiä perustetaan rohkeasti uusille aloille. Yrittäjyyskasvatus alkaa yhä aikaisemmin, meillä on Pikkuyrittäjät, Nuori Yrittäjyys on kasvattanut jo 30 000 nuorta ja koulujen opetussuunnitelmiin lisätään yrittäjyyttä. Nämä antava hyvän sysäyksen ja yrittämiseen liittyvät ennakkoluulot vähenevät. Ja samaan aikaan yrittäjyyteen liittyvä riski tai jaksottaisuus on luonnollista, mitä luontevasti paikataan SYT-kassan jäsenyydellä.
vauhdikkain terveisin,
Merja Jokinen
kassanjohtaja
SYT
 

SYT-kassaan on alkuvuonna liittynyt jo yli 1000 yrittäjää. Liity sinäkin SYT:n jäseneksi.