Yrittäjien työttömyys viime vuonna odotettua alhaisempaa
Yrittäjäkassan jäsenten työttömyys oli menneenä vuonna odotettua alhaisempaa. Jäsenten työttömyysaste pysyi tasaisesti noin 2,3 prosentissa koko vuoden. Vuonna 2022 vastaava luku oli 2,5 prosenttia. Korkeimmillaan vuoden 2023 työttömyysaste oli syys-marraskuussa 2,4 prosenttia ja matalimmillaan tammikuussa 2 prosenttia.
– Yrittäjien työttömyyden lasku on jokseenkin yllättävää, kun ottaa huomioon uutiset taantumasta ja konkurssien määrän kasvusta, kommentoi Yrittäjäkassan kassanjohtaja Merja Jokinen.
Jokisen mukaan matala työttömyysaste kielii muun muassa siitä, että yrittäjillä on poikkeuksellinen kyky sopeutua jatkuviin muutoksiin ja kriiseihin.
– Yrittäjillä on korkea sietokyky. He tekevät kaikkensa ennen kuin lopettavat yritystoiminnan ja tulevat päivärahan saajiksi, Jokinen pohtii.
– Maksoimme etuuksia lopulta 1287 jäsenellemme, kun edellisenä vuonna etuutta sai 1451 ja sitä edellisenä 1657 jäsentä. Kuukausitasolla etuuksia maksettiin tammikuussa 573 ja joulukuussa 620 jäsenelle. Etuuksia maksettiin noin 10,7 miljoonalla eurolla. Vuonna 2022 vastaava luku oli 12,4 miljoonaa euroa.
Jäsenmaksu aleni
Yrittäjäkassan jäsenmaksu laski tuntuvasti vuoden alussa. Alimmillaan jäsenmaksu on tänä vuonna noin 109 euroa vuodessa. Näin ollen alin kuukausimaksu laski 14,50 eurosta 9,10 euroon.
Jäsenmaksun laskemisen mahdollistaa Jokisen mukaan kassan vakavaraisuus ja hyvä taloustilanne.